Viime viikolla kerroin aloittavani kuukauden salikuurin, jolla on tarkoitus testata ehtiikö kroppa muuttua tässä ajassa, millaista kehitystä kuukauden aikana voi tulla, ja miltä ylipäätään kropassa tuntuu. Nyt on tultu eteenpäin vajaa 2 viikkoa, ja on aika päivittää ensimmäiset kuulumiset projektin tiimoilta. Valitettavasti en ehtinyt kehonkoostumusmittauksia ottamaan, joten tuloksia tulen tarkistamaan vain peilin ja kuvien kautta. Rasvaprosentista olisi ollut hauska saada tarkemmat tulokset, mutta näillä mennään tällä kertaa. Onneksi kuitenkin peili on armoton, eikä se valehtele 😉
Tarkoitus ei siis ole kerryttää maksimaalista massaa, eli en varsinaisesti ole millään bulkkikaudella. En ole myöskään näännyttämässä itseäni, sillä tärkeämpää itselle on riittävä energiansaanti, jotta treeni kulkee ja palaudun rankasta saliharjoittelusta. Koska olen kokenut kuluneen vuoden aikana palautumisongelmia, en halua riskeerata turhaan omaa terveyttä laskemalla kaloreita liian alas. Pikemminkin olen nostanut kaloreita aiemmista viikoista, ja yritän pitää energiansaannin tasaisena.
Treeniohjelmani jakautuu kolmeen osaan, ja liiketekniikat sekä lihasryhmäjaottelut muuttuvat jokaisella viikolla. Eli kyseessä ei ole siis ihan perus 1-jakoinen ohjelma, koska harjoittelutaustaa itsellä kuitenkin on, ja tällä kertaa myös mielekkyyden vuoksi halusin vähän ”hifistellä”. Viime viikolla tein vielä extratreenin pakaraosastolle, ja kyseinen sunnuntain treeni tuntuu vieläkin berberissä. Treeni on tulossa blogiin toivottavasti vielä tämän viikon aikana.
Salitreeni tuntui pitkästä aikaa virkistävältä ja erilaiselta. Vaikka joissain liikkeissä voimatasot tuntuivat tulleen hieman alas, oli lihaskestävyys parantunut. Voi olla myös että hermotus on vielä hakusessa joissain liikkeissä, ja kuukauden kuluttua on jo ihan eri geimit. Mutta siis treeni maistui ja kroppa on palautunut hyvin, jes!
Kuuntele kehoasi
Tällä viikolla tein ensimmäisen treenin tiistaina, jolloin oli vuorossa rinta, olkapäät ja ojentajat. Sen verran kova treeni oli, ettei käsiä tohtinut paljoa nostella pään yläpuolella loppuiltana 😉 Tänään keskiviikkona olisi ollut vuorossa alakroppa, mutta parin huonosti nukutun yön jälkeen koin parhaaksi vaihtoehdoksi ottaa taukopäivän salitreenistä. Kuitenkin aamubootcampin ohjauksessa tuli hieman heiluttua, ja kroppa tuntui olevan finaalissa jo tämän jälkeen, joten lepo oli ainoa oikea ratkaisu. Eli nyt keskityn sitten vaan ruokatankkaukseen, ja huomenna torstaina on sitten uusi yritys. Onkin erityisen tärkeää muistaa kuunnella kehoa, sillä jos kroppa on loppu, menee treenikin harakoille. Joskus on parempi jättää treeni väliin ja keskittyä lepoon, ja tehdä treeni seuraavana päivänä uusin ja paremmin energioin!
Taustalla lievä uupumus ja kilpirauhasen vajaatoiminta
Koska taustalla on kuitenkin lievää uupumusta ja kilpirauhasen vajaatoimintaa, jonka lääkityksen lopetin kesäkuussa, on välillä treenailu aikamoista tasapainottelua. Mieli tekisi tehdä kovaa ja korkealta, mutta kroppa ei aina jaksa. Erittäin kovat ja liian pitkät HIIT vedot ovat esimerkiksi tällä hetkellä pannassa, mutta lyhyitä pyrähdyksiä voin tehdä, sekä myös lihaskuntoa. Eli vaikka tällaiseen projektiin lähdin, niin silti maltti on valttia ja osaan laittaa jäitä hattuun. Myöskään tästä syystä en halua riskeerata dieettaamisella, vaan ruokaa tulee syötyä hyvin ja tarpeeksi.
Mutta tällaista tänne, perjantaiaamuna lähden seminaari- ja tyttöjen matkalle Köpikseen, joten treenit ovat viikonlopputauolla, mutta maanantaina taas treenit starttaavat normaalisti. Vielä pohdin pakkaanko salikamat reissuun mukaan varmuuden vuoksi, mutta veikkaan, että kiireisen aikataulun vuoksi treenit jäävät kyllä korkeintaan kävelyksi…
Näihin kuviin ja tunnelmiin!
Miksi lopetit vajaatoimintalääkityksen?
Yritän tulla toimeen ilman sitä, jotta hormonitoiminta säilyisi luonnollisena. Optimoin tietyt asiat ruokavaliossa ja käytän lisäravinteita, ainakaan vielä ei ole tarvinnut lääkkeisiin palata. Ja tästä on keskusteltu lääkärin kanssa 🙂