Tag

palautuminen

YLIRASITUS JA VUOSI SEN JÄLKEEN
0

YLIRASITUS JA VUOSI SEN JÄLKEEN

Hyvinvointi, Lifestyle, Treeni, Yleinen

Lepoon ja palautumiseen panostaminen on hyvin tärkeää, ja vaikka itse tätä sanomaa toitotankin, pääsi ylirasitus puskemaan päälle vuosi sitten kiireisen kevään jälkeen. Ajattelin kertoa nyt hieman millainen olo minulla on nyt ja mitä minulle kuuluu, vuosi ylirasitusdiagnoosin jälkeen.

Kuten vuosi sitten kirjoitin, ylirasitus ei aina tule pelkästään liiasta liikkumisesta tai itsensä henkihieväriin treenillä rääkkäämisestä. Sen voi aiheuttaa liiallinen stressi, kiireet, kuluttava tilanne työelämässä tai parisuhteessa. Tai se voi olla näiden kaikkien asioiden summa. 

14

Kun ylirasitus yllättää

Hyvinvointi, Ruokavalio, Treeni, Yleinen

Ylirasitus tai ylikunto eivät välttämättä vaadi aina kovaa fyysistä rasitusta, vaan ylirasitus voi painaa päälle, kun ravitsemus ja lepo eivät ole oikeassa suhteessa liikkumiseen nähden, tai elämän kokonaiskuormitus muuten kasvaa liian suureksi. Virheellisesti monet ajattelevat, että ylirasitus tulee vain urheilijoille, mutta stressaava elämäntilanne ja riittämätön palautuminen voi laukaista ylirasitustilan myös tavallisella kuntoilijalla.

Vaikka itse toitotan valmennettavilleni levon ja palautumisen tärkeydestä, olen itse tällä hetkellä siinä tilanteessa, että ylirasitus rassaa elimistöäni. Vaikka olen ollut tietoinen stressin määrästä ja tiukasta talvesta ja keväästä, enkä ole rasittanut itseäni kovilla treeneillä, olen silti tässä tilanteessa. Olen siis erittäin hyvä esimerkki siitä, ettei ylirasitukseen tarvita kymmeniä tunteja treenejä viikossa, vaan muutkin tekijät voivat ylirasitustilan laukaista.

0

SFM Bodyweight training: cool down loppuverryttely

#SFMworkout 3kk treeniohjelma, Hyvinvointi, Kehonhuolto, Treeni

Loppuverryttely tehostaa palautumista nopeuttamalla kuona-aineiden ja maitohappojen poispääsyä lihaksista.

Loppuverryttelyssä voi perinteisesti hölkkäillä, pyöräillä tai vaikkapa kävellä, mutta dynaamisilla liikkeillä saamme samalla parannettua liikkuvuutta, sekä palautettua lihakset lepopituuteen. Videolla nähtävät liikkeet sopivat loistavasti myös alkulämmittelyyn, sekä myös erillisenä liikkuvuus- ja kehonhuoltotreeninä.

8

Kun kroppa ei palaudu

Hyvinvointi, Kehonhuolto, Treeni, Yleinen

Vaihtopenkiltä takaisin treenimoodiin!

Välillä elämä heittää eteen tilanteita, jolloin täytyy priorisoida tiettyjä asioita muiden juttujen jäädessä taustalle. Itsellä oma treenaus on ollut sellainen asia, joka on ollut hyllyllä melkein koko kuluneen vuoden. Kun kroppa ei palaudu, ei ole ollut mitään syytä lähteä sitä rasittamaan ylimääräistä. Totta kai välillä on tullut joitain treenejä tehtyä, mutta säännöllisyys ja tavoitteellinen treenaaminen on ollut poissa kuvioista. Mutta nyt ollaan takaisin treenimoodissa, ja pystyn hissukseen aloittelemaan taas omia säännöllisiä treenejä. Toivottavasti.