Hiihtoloman ratoksi ja alakropan vahvistamiseen tässä tehokas 5 liikkeen jalkatreeni, jonka voi tehdä kotona tai salilla käyttäen käsipainoja, kahvakuulaa tai muuta painoa (esimerkiksi lasta sylissä). Treeni sisältää myös sellaisia liikkeitä, joilla pääsee harjoittamaan yhtä raajaa kerrallaan: mahdolliset puolierot tasaantuvat tehokkaasti, kun jalkoja treenataan yksi kerrallaan.
Muutamat liikkeistä ovat vaativampia ja vaativat myös hyvää kehonhallintaa. Voit hyvin aloittaa treenaamisen myös ilman lisäpainoja, nämä liikkeet tuntuvat varmasti ilmankin extrapainoja 😉
Käsilläseisonta ja sen oppiminen on monen haave, mutta usein sitä lähdetään harjoittelemaan väärällä tavalla. Käsilläseisonnassa onkin tärkeää rakentaa ensin tukeva pohja ja ymmärtää miksi tietyt asiat ovat merkittävässä roolissa käsilläseisonnan harjoittelussa.
Käsilläseisontaa ei nimittäin opita tuurilla – se vaatii voimaa, liikkuvuutta, taitoa ja kehonhallintaa. Sitä ei myöskään opita viikossa, vaan tämä taito vaatii kärsivällisyyttä! Mutta näillä opeilla pääset harjoittelemaan vahvaa pohjaa kohti turvallista käsilläseisontaa, ja etenemään liikeprogressio kerrallaan omaan tahtiisi. Vaikkei käsilläseisonta olisikaan sinun juttusi, nämä harjoitteet kannattaa testata, sillä nämä parantavat kehonhallintaa, keskivartalon oikeaoppista aktivoimista sekä yläkropan voimaa.
Viime viikolla kirjoittelin omista TOP 3 lisäravinteistani, mutta nyt on jonkun verran tullut kyselyitä miten saada lisätehoa treeneihin lisäravinteista, joten ajattelin tehdä näistä ihan oman postauksen.
Kuten edellisessäkin lisäravinnepostauksessa sanoin, lisäravinteet eivät ole välttämättömiä, eikä niillä tulisi koskaan korvata oikeaa ravintoa. Monipuolisen ja terveellisen ruokavalion tueksi voi kuitenkin ottaa erilaisilla funktioilla olevia lisäravinteita, ja esimerkiksi itse saan lisäenergiaa ja boostia omiin treeneihin tietyillä valmisteilla. Käytänkö näitä joka treeneissä? En toki, ainoastaan silloin kun kaipaan lisätehoja treeneihin.
Jo pikaisella koko kropan treenillä saa loistavan rasvanpolttoboostin, eikä treeniä tarvitse aina tehdä pitkän kaavan mukaan.
Vartissa saa hyvin tehoja irti kun treenin tekee intensiivisesti, ja esimerkiksi tällä treenillä saa mukavasti hien pintaan ja rasvapolton käynnistettyä. Kroppa vahvistuu monipuolisesti, kun harjoitus tehdään lihaskuntotreeninä, ja hypyt lisäävät treenin intensiteettiä ja parantavat myös hapenottokykyä.
Tällä viikolla nostatellaan sykkeitä treenin muodossa, ja hikitreeni onkin simppeli, mutta ah niin hapottava. Tällä treenillä saadaan kroppa heräteltyä ja rasvanpoltto käynnistymään, ja jos intensiteetti pidetään tarpeeksi korkealla, rasvanpoltto jatkuu vielä treenin lopettamisen jälkeenkin (jälkipoltto, ns. epoc-efekti). Tämä treeni on myös omiaan nostamaan kuntoa ja parantamaan hapenottokykyä, mutta samalla lihakset joutuvat kokonaisvaltaisesti töihin.
Oletko valmis antamaan kaikkesi? Sitten mennään 😉
Heipat rasvalle -hikitreeni
1) 15x BURPEE
Jalkojen taakse viennin voi tehdä myös askeltaen:
2) 15x KYYKKY + HYPPY
3) 15x/puoli VUORIKIIPEILIJÄ
Eli jalkojen tuonti vuorojaloin rinnan alle. Voi tehdä myös askeltaen.
Palauttele kierrosten välissä noin minuutti pari, ja toista vähintään 3 kierrosta, tavoittele 5 kierrosta.
Sitten viikon arvontaan, eli tällä viikolla Timmikuun hyvinvointikalenterissa on jaossa SportSetterin 50€ lahjakortti sekä XXL:n 50€ lahjakortti. Arvontaan voi osallitua blogin kommenttikentässä sekä myös normaaliin tapaan Instagramissa. IG ohjeet: postaa hyvinvointiin liittyvä kuva, ja tägää se #timmikuunhyvinvointikalenteri ja #superfitme. Blogin puolella kerro, mitä haluaisit XXL:stä ostaa, tai esimerkiksi mihin lajikokeiluuun SportSetterillä käyttäisit tuon 50€? Itse ajattelin tutustua ehkäpä kiipeilyyn lähemmin, tai bolderointi kiinnostaa myös. Täytyypä käydä tutkailemassa mitä kaikkea siellä olisi mulle tarjolla 😉 Heillä on yli 300 palveluntarjoajaa, joten on kyllä mistä valita!
Tässä myös 10€ etukoodi tammikuun ajan SportSetterin yli 50€ liikuntaostoksista, eli koodi on GETACTIVE, ja koodi tulee aktivoida sivulla sportsetter.com/xxl
* arvonta järjestetty yhteistyössä Sportsetterin kanssa
Hikeä ja treeni-iloa toivotellen,
Nana
NANA HEIKKILÄ
Moi! Olen Nana Heikkilä, 41-vuotias hyvinvointivalmentaja ja Nanafit Oy:n perustaja.
Olen kirjoittanut blogiini treeni- ja ravintovinkkejä sekä reseptejä, joiden toivon antavan sinulle tukea ja ideoita omasta hyvinvoinnistasi huolehtimiseen.
Mikäli kaipaat valmennusta yli 10 vuoden kokemuksella ja rautaisella ammattitaidolla, voit tutustua verkkovalmennuksiini osoitteessa www.nanafit.fi.